Sairastamisen jälkeen oon päässyt jo useampana päivänä lenkille. Nuorempana ja kevyempänä kun juoksin, niin jalat olivat kuin japanilaisia koneenosia jotka eivät pettäneet missään tilanteessa, ainoastaan rankemman treenin jälkeen palautumisprosessissa muistuttivat olemassaolostaan. Periaatteessa pystyin dieselinä juoksemaan vaikka ikuisuuteen, jos vauhdin kanssa ei lähdetty keulimaan, ja rajat asettikin käytännössä tehoja lisätessä hapenottokyky.

Nyt ihmiskuulana asfaltilla juostessa jalat, ja varsinkin polvet, muistuttavat olemassaolostaan jo kymmenen minuutin juoksun jälkeen, ja puoli tuntia on melkein maksimi mitä pystyy vetämään. Dieselkone on edelleenkin edes jollain tasolla puksuttamassa, sillä mitään suurempaa hengästymistä en ole näillä lenkeillä saanut vielä saavutettua ja "kunnon" puolesta pystyisin kyllä juoksemaan pitempäänkin. Mutta jos hajotan polveni, en saa kehitettyä luonnollisestikaan juoksukuntoa mihinkään suuntaan, ja sen takia onkin oltava erittäin maltillinen.

Tästä johtopäätöksenä voikin sanoa, että nyt ensiarvoisen tärkeää on pudottaa painoa ainakin alle sen sadan kilon. Pehmeämpi alusta auttaisi myös, mutta näin keväällä lumien sulaessa asfaltti on oikeastaan ainoa mahdollinen alusta, hankijuoksulla varmasti aiheuttaisin vielä enemmän vammoja. Tänään kävin myös kuntosalilla tekemässä äijämäisesti penkkiä ja hauista, samalla tein lämmittelyt juoksumatolla ja se oli sen verran hellävaraisempi nivelille, että joutuu varmaan useamminkin käymään siellä juoksukuntoa hiomassa. Juoksumatolla juoksu on tosin yhtä mielenkiintoista kuin lumien sulamisen liveseuranta, joten yli puolen tunnin sessioihin sielläkään tuskin pystyn mielenterveyssyistä. Tokihan juoksumatolla treeniin saisi mielenkiintoa esimerkiksi kunnon happointervalleilla, mutta ehkäpä en vielä tässä vaiheessa niitä ohjelmistoon ota.

Uimassa ajattelin myös käydä niinä päivinä, kun saan jalat niin jumiin että palauttavalle liikunnalle on kysyntää. Uiminenkin on tosin perkeleen tylsää.

Sports Tracker näyttää 12,2 km saldon projektin alusta, plus juoksumattojuoksut. Tuostakin voinee ottaa parisataa metriä pois ellei enemmänkin, sillä välillä GPS näyttää tekevän pikku syrjähyppyjä keskelle metsää. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsääntöisesti kartoittaa reittiä. Keskimääräinen matkavauhti on ollut 6,17 minuuttia/km ja lenkin keskipituus vähän päälle neljä kilometriä. Varsinaisia pitkiä lenkkejä en aio vielä lähiaikoina ottaa ohjelmistoon, vasta sitten kun selviän tästä polvien kipeytymisprobleemasta. Uskon kylläkin, että vähitellen tottuvat juoksuun isommallakin massalla.

Jos kuitenkin jotain voi aloituksesta päätellä, niin joka lenkillä juoksu tuntuu vähän paremmalta ja uskonkin, että parin viikon päästä saavutan jo sen vaiheen, että olo ei ole täyttä helvettiä koko ajan.

Ruokavalio on pysyny hallinnassa ja olutta ei enää tee edes mieli. Mihinkään karppaamiseen en lähde, sillä uskon vakaasti että avain pysyvään painonhallintaan on pysyvä elämäntapojen muutos. Olen lisännyt salaatin osuutta, pienentänyt annoksia, toki myös lisännyt proteiinin osuutta ja yrittänyt syödä parhaani mukaan lautasmallilla. Pastaa menee kyllä vieläkin, mutta oon vaihtanut sen proteiinipastaan, toivottavasti edes jotain hyötyä siitä muutoksesta on. Uskon vakaasti siihen, että kaikkea voi syödä kohtuudella, ja loppuelämä tuntuisi hirveältä jos pitäisi koko ajan olla miettimissä mitä voi syödä ja mitä ei. Terve järki tässäkin sallittakoon. Ja kun saavutan sen tason, että kilometrimäärät viikossa nousevat viidenkympin yli, hiilareita voi vetää jo aika huolettakin ilman että paino ainakaan nousee.

Tietenkin, jos en ala hemmetin tiukasti diettaamaan, niin painonpudotusvauhti on pienempää, noin 0,5 - 1,0 kg viikossa insinöörimatematiikalla. Tämä vauhti riittää minulle kuitenkin vallan mainiosti. Joskus on hyvä nauttia elämästäkin hyvän ruoan muodossa ja tosiaan tarkoitus olisi syödä nyt niin, kuin miten kuvittelen syöväni koko loppuelämän.