Kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia tai vaikuttavien ulkoisten voimien summa on nolla.

-Isaac Newton, 1687, Philosophiae Naturalis Principia Mathematica

Kun lähdetään perusteiden kautta avaamaan ihmiskuulan juoksemisen vaikeutta, tullaan siihen tulokseen, että liikkeelle lähtö on se vaikein osuus. Massan suuruudella ei ole merkitystä; tasaisen suoraviivaisen liikkeen saavuttaminen alkukiihdytyksen jälkeen on se piste, jossa käytännössä ei tarvitse enää työtä tehdä. Kunhan vain antaa rullata eteenpäin.

Joku itseään realistiksi nimittävä voisi ehkä ihmetellä, että eivätkö kitka, ilmanvastus sekä jalkoihin jokaisella askeleella ankarasti paukuttava painovoiman ja massan määrittämä vastavoima aiheuta ehkä pieniä vastuksia tälle tielle lähdettäessa, mutta meille filosofeille nämä ovat universaalissa mittakaavassa satunnaisvaihtelua ja eivät merkitse mitään.

Juoksuharjoittelun ja painonpudotuksen yhtälön voisi joku nykyajan Newton kehittää. Mitä parempi juoksutekniikka ihmisellä on, sitä vähemmän hän edetessään kuluttaa ja sitä tehokkaammin matka taittuu. Toki myös geneettiset kestävyysominaisuudet vaikuttavat tähän peruskulutukseen, mutta siis teoriassa näin. Painonpudotuksen kannalta kuitenkin olisi kuitenkin ideaalia, että juoksutekniikka olisi mahdollisimman surkea ja näin kulutus mahdollisimman suurta. Itselläni juoksutekniikka on kohtalainen, mutta esimerkiksi uinnissa kulutus on varmasti normaalia ihmistä suurempaa, koska ihan tavallinen kilometrin uinti on ilman riittävää tekniikkaa käytännössä pelkkää eloonjäämistaistelua kuolleiden mummojenkin lipuessa ohi.

Onko tällä viestillä mitään pointtia? Ehkä on, ehkä ei. Hessu Hopo filosofoi eräässä Aku Ankan taskukirjassa: "Miksi kaikki pitäisi aina tehdä parhaan ymmärryksen mukaan? Onhan muitakin perusteita". Olen yrittänyt noudattaa tätä elämänohjetta parhaani mukaan. Vaikka esitänkin osaavani kaiken taivaanmekaniikasta. Kestävyysjuoksuharjoittelussa pyrin kuitenkin tässä vaiheessa maksimoimaan kulutuksen ja sen jälkeen vasta hiomaan etenemistä sen verran, että jatkuvuuslakia röyhkeän ahdistelevasti häiritsevät liikettä vastustavat voimat minimoidaan vasta sitten. Toisin sanoen, läski tirisee umpihangessa.

Mittarissa tällä viikolla 24 km, pisin lenkki 8 km. Saliharjoittelu maistuu vieläkin "liikaa" ja lauantaina söin juustonaksuja ja join pari kaljaa. Paha, paha ihminen olen, tavoitteitani vaikeutan entisestään. Edelleenkään en tosin kadu; alkuperäinen päätökseni oli muuttaa elämäntapojani niin, kuten aion elää loppuelämäni. Tähän ei minkään luokan absolutismi sovi ja jos se siirtää tavoitteitani syksystä kuitenkin eteenpäin, olkoon niin. Laihtumista tapahtuu silti edelleenkin, näen sen peilissä ja tunnen askeleissa.

Kesä on tulossa, hurraa!